Loppuviikon tunnelmia

Torstaina tarinamme kaksi urhoollista hoitotyön ritaria siirtyivät työskentelemään naispuoleisten potilaiden parista miestenosastolle, jossa alkuviikon kaavaa noudattaen toteutettiin suonensisäistä nestehoitoa sitä tarvitseville. Potilaat olivat päätyneet osastolle hoidettaviksi monenlaisista eri syistä, joista mainittakoon vaikkapa aplastinen anemia, kaposin sarkooma ja itsemurhayritys. Usean potilaan riesana oli Hiv/Aids, joka oli aiheuttanut potilaille erilaisia tulehdustiloja. Malawissa hiv/aids on vakava ongelma, mutta nykyisillä lääkkeillä voidaan potilaiden elämänlaatua parantaa merkittävästi. Tänä päivänä hiv/aids-diagnoosi ei enää ole kuolemantuomio, kunhan lääkehoito ja elämäntavat ovat oikeilla raiteillaan. Perjantaina sankarimme pääsivät seuraamaan hoitotoimenpidettä, jossa kaposin sarkoomasta kärsivältä henkilöltä katetroitiin ulos vatsaonteloon joutunutta sinne kuulumatonta nestettä. Kyseinen toimenpide helpotti potilaan oloa merkittävästi, kun hänen keuhkonsa saivat taas tilaa laajentua täyteen tilavuuteensa sisäänhengityksen yhteydessä. Mainittakoon vielä, että kaposin sarkooma littyy yleisesti hiv-infektioon ja aidsiin.

Viikko oli kaksikollemme erittäin opettavainen ja selväksi tuli se, että sairaalalla oli pulaa mm. verivalmisteista ja hetkittäin myös käytännön hoitotyössä tarvittavista välineistä. Muutama anemiasta kärsivä potilas teki hidasta kuolemaa, koska oikeanlaisten verivalmisteiden saatavuus Malawissa on välillä haastavaa. Viikon aikana päästiin toteuttamaan suonensisäistä nestehoitoa, zekkaamaan vitaalielintoimintoja ja harjoittelemaan mm. lääkkeen antoa lihakseen. Perushoitoa työskentely ei sisältänyt niin paljon kuin Suomessa, koska Malawissa potilaalla on yleensä vuoteensa vierellä oma henkilökohtainen holhooja (esim. omainen), joka auttaa potilasta jokapäiväisissä toiminnoissa ja havainnoi potilaan vointia. Potilaiden kohtaaminen vieraassa kulttuurissa ei tuottanut miehille ongelmia ja he kokivat tiimissä työskentelemisen kohtalaisen helpoksi.

Lauantai-aamuna miehet pakkasivat reppunsa ja lähtivät kohti Lilongwen Old Townia päästäkseen linja-autoasemalle. Vanhassa kaupungissa oli aikamoinen kuhina, joten miehet saivat olla tarkkana kamojensa suhteen. Valkoinen mies Malawissa saa osakseen sellaista huomiota, että esimerkiksi kuvaaminen julkisella paikalla ei ole aivan yksinkertaista. Riskinä on esimerkiksi se, että joku juoksee ohi ja nappaa kameran tai pyytää rahaa vastineeksi kuvaamisesta; eikä kuvaaminen ainakaan helpota asiaa, mikäli haluaa liikkua ihmisten seassa matalalla profiililla. Malawissa valkoinen suomalaismies saa huomiota aivan varmasti: ihan sama mihin pukeutuu tai käyttääkö kameraa vai ei. Malawi on yksi maailman köyhimpiä valtioita, joten rahantarvitsijoita riittää; tämän takia julkisilla paikoilla kulkeminen voi olla välillä työlästä ja jopa hieman rasittavaa.

Linja-auto vei Dr. Järvenpään ja Mr. Rantasen Saliman kautta Malawijärvelle, jossa miehet majoittuivat Sengha Bayssa sijaitsevaan Mufasa Backpacker Lodgeen. Matka perille kesti kolmisen tuntia ja linja-auto oli tupaten täynnä, joten hanurit puutuivat tunnottomiksi jo puolivälissä matkaa. Malawijärven rannalla zillattiin, uitiin ja tutustuttiin paikallisiin ihmisiin. Takaisin Lilongween miehet saapuivat sunnuntaina iltapäivällä ja Doktor kävi poistamassa vanhan kaupungin Main-marketin kirppareilta t-paitoja ja ihan perinteiset shortsit. Lisäksi miehet tapasivat sunnuntaina paikallisia ystäviänsä, mutta heidän nallinsa alkoivat olla illan lähestyessä jo aikalailla lopussa, koska Mufasa Backpacker Lodgessa ei käytännössä nukuttu ollenkaan. Tämä oli seurausta siitä, että korvatulpat unohtuivat asuntolaan ja Dj-tykitti musaa kohtalaisen lujalla Lodgen edessä aina pitkälle aamuun asti.