Intensive week

Intensiiviviikon pääteemana oli näyttöön perustuva hoitotyö ja kyseinen tapahtuma järjestettiin Kamuzu College of Nursingin alueella. Tapahtumaan osallistui opiskelijoita ja opettajia Malawista, Sambiasta sekä Suomesta; näiden osallistujien joukossa olivat myös Doktor Järvenpää ja Mr. Rantanen. Viikko oli kiireinen ja se sisälsi erilaisia esityksiä, workshoppeja ja vierailun Kamuzu Central Hospitaliin. Doktor Järvenpää ja Mr. Rantanen tutustuivat viikon aikana moniin uusiin ihmisiin, jonka lisäksi he saivat nauttia aimoannoksen tanssilla ja muilla esityksillä höystettyä teoriapainotteista pirtelöä. Vapaa-aikana supersankarimme veivät Suomesta saapuneet vierailijat mm. Lilongwen vanhaan kaupunkiin ja he tutustuttivat nämä kuusi suomalaisnaista myös minibussien ihmeelliseen maailmaan. Torstaina kaikki opiskelijat pääsivät koulubussin kyydittämänä Salimaan Malawi-järven pehmeille hiekkarannoille. Siellä Doktor opetti malawilaisia ja sambialaisia kollegoitansa uimaan, jotka olivat erittäin vaikuttuneita tämän sporttisen suomalaismiehen uimataidoista. Sambiassa ja Malawissa hyvä uimataito ei ole itsestäänselvyys, sillä järvet ja muut uimamestat ovat harvassa toisin kuin Suomessa. Jos haluaa kokea, miltä tuntuu olla Jani Sievisen kengissä, niin kannattaa testata uimista Malawi-järven rannalla sellaisten kanssa, jotka ovat viettäneet lapsuutensa lätäköiden ulkopuolella.

Maanantaina tutkimusmatkailijamme suunnistavat Kamuzu Central Hospitalin lastenosastolle ja he aloittavat siellä työharjoittelujakson, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Viime keskiviikkona Doktor pääsi vierailemaan kyseisellä osastolla, kun intensiiviviikolle osallistuneet sairaanhoitajaopiskelijat kävivät esittelemässä tutkimusartikkeleita sairaalan eri yksiköissä. Osastolla työskentelevien sairaanhoitajien mukaan heillä on 72 petipaikkaa lapsipotilaille, mutta osastolla on tällä hetkellä kaikkiaan noin 260 lasta. Jokaisessa vuorossa työskentelee kolme hoitajaa, joten jokaisella heistä on hoidettavanaan noin 80 potilasta työvuoron aikana. Doktorin tämän hetkisen ymmärryksen mukaan sairaalassa on yhteensä noin tuhat potilasta, joista lapsipotilaita on karkeasti arvioituna noin 600.

Kolmas viikko kiteytettynä

Kolmannen viikon Doktor Järvenpää ja Mr. Rantanen raatoivat Daeyangin sairaalan kirurgisella ja pediatrisella osastolla, jonka lisäksi he visitoivat myös sairaalan ensiapu- ja päivystysosastolla. He kohtasivat viikon aikana potilaita, jotka kärsivät esimerkiksi erilaisista kasvaimista ja ruoansulatuskanavan sairauksista. Yksi osaston potilas oli palanut laaja-alaisesti saatuaan kuumat vedet syliinsä ja eräs toipui kilpirauhasen poistosta, kun taas yhdellä potilaista pleuradreeni poisti keuhkoista sinne kuulumatonta nestettä, kuten verta. Potilasaineisto oli siis melkoisen kirjavaa ja viikon aikana miehistömme pääsi harjoittelemaan mm. haavansidontaa ja haavanhoitoa, jonka lisäksi he saivat seurata esimerkiksi nenämahaletkun asettamista lapsipotilaalle. Pediatrisella osastolla trooppiset sairaudet, kuten malaria oli ajanut monet lapsipotilaat sairaalahoitoon. Miehet antoivat viikon aikana pienille lapsipotilaille suun kautta otettavia lääkkeitä sekä injektioita lihakseen ja suoraan suoneen. Benzypenicillinin antaminen lapsille suoraan suoneen oli Doktorin mielestä alkuun melko raffin tuntuista touhua sen aiheuttaman voimakkaan kivun vuoksi, mutta muutamien toistojen jälkeen alkoi tottumista kuitenkin jo tulla; ehkäpä tässä auttoi eniten se ajatus, että lääke oli välttämätön paha ja jonkun se oli annettava joka tapauksessa. Benzylpenicillin-kuuri voi pelastaa potilaan hengen ja on se silloin aiheuttamansa kärsimyksen arvoinen. Doktor pohdiskeli, että tällaisilla lapsipotilailla saattaa jäädä elinikäinen kammo koko terveydenhuoltoa ja varsinkin injektioita kohtaan: ihme jos ei jää. Viikon aikana miehet kävivät myös harjoittelemassa ensiavussa kanylointia ja lääkkeenantoa lihakseen, jonka lisäksi he tekivät haastatteluja sairaalan henkilökunnalle liittyen ikääntyneiden ihmisten asemaan Malawissa. Ensiapuun tuotiin loppuviikosta 18-vuotias potilas, joka oli jo valitettavasti ehtinyt menehtyä malarian oireisiin ennen sairaalaan saapumistaan sen seurauksena, että omaiset olivat yrittäneet hoitaa tytärtään kotona liian pitkään. Malaria on vakava sairaus ja voi tappaa, mutta useissa tapauksissa riittävän aikaisessa vaiheessa aloitettu oikeanlainen lääkehoito ja sairaalaan hakeutuminen pelastaa potilaan hengen. Valitettavasti paikalliset suhtautuvat tautiin usein välinpitämättömästi eivätkä monet käytä öisin moskiittoverkkoja. Viimeisenä työpäivänä eli perjantaina Doktor Järvenpää ja Mr. Rantanen hyvästelivät kanssaihmisensä Daeyangin sairaalaassa tyylikkään hienovaraisesti, jonka yhteydessä he tarjosivat suomalaista salmiakkia eri osastojen työntekijöille ja sairaalassa harjoitteluansa suorittaville opiskelijoille.

Viikon aikana matkalaisten suunnitelmia yritettiin jälleen kerran hämmentää kirjeen muodossa, joka oli osoitettu Daeyangin sairaalan ylihoitajalle. Kirje oli eräältä Kamuzu School of Nursingin opettajalta ja siinä pyydettiin, että miehet voisivat jatkaa harjoitteluaan vielä viisi viikkoa Daeyangin sairaalassa. Tarinamme sankarit eivät olleet kirjeen sisältöön tyytyväisiä ja he ottivat yhteyttä suoraan Kamuzu School of Nursingin dekaaniin, joka pienen nokkapalaverin jälkeen lupasi, että miehet pääsevät aloittamaan intensiiviviikon jälkeen Kamuzun keskussairaalassa työharjoittelujaksonsa alkuperäisen ja jo kertaalleen muuttuneen suunnitelmansa mukaisesti. Perjantaina raskaan työviikon jälkeen Doktor kävi leikkauttamassa hiuksensa intialaisten pyörittämässä parturissa, jossa laatu ja hinta kohtasivat erinomaisesti; 1500 kwachaa eli noin kolme euroa tukan leikkuusta ei ole kova hinta, vaikka paikallisella tasolla halvempiakin partureita varmasti löytyisi. Parturista he lähtivät erään Daeyangissa työskentelevän lääkärin kanssa tutustumaan yöelämään, joka vei heidät mm. paikallisiin lähiöihin ja niissä sijaitseviin kuppiloihin pelaamaan biljardia. Illan aikana tämän tutun lekurin autosta loppui bensa Lilongwen laitamille, mutta tämäkin asia ratkaistiin ja pienen jalkapatikan jälkeen autoon saatiin tuoretta menovettä. Pilkkopimeässä Afrikan yössä seikkaileminen oli extreme-kokemus, jollaista ei suomalaismies todennäköisesti koe montaa kertaa elämässään.

Viikonloppuna Kamuzu School of Nursingiin saapui opiskelijoita ja opettajia Sambiasta sekä Suomesta tulevaa intensiiviviikkoa varten. Doktor Järvenpää ja Mr. Rantanen kävivät muutamaan otteeseen lentokentällä ottamassa vastaan maahan saapuvia uusia tulokkaita, joita he parhaan kykynsä ja jaksamisensa mukaan valmensivat paikallisille tavoille. Neljä rohkeaa opiskelijanaista Helsingistä ja kaksi opiskelijanaista Joensuusta saivat siis parhaan mahdollisen perehdytyksen, johon kuului mm. minibusseihin ja vanhaan kaupunkiin tutustuminen. Maanantaina alkavaa intensiiviikkoa ja sen sisältämää ohjelmaa odotettiin innokkaasti, mutta ihmisille tuntui olevan vielä hieman epäselvää, millainen viikko heillä tulee edessänsä olemaan. Siitä allekirjoittanut varmasti raportoi myöhemmin, kunhan asia hieman tarkemmin hänelle selviää.

Loppuviikon tunnelmia

Torstaina tarinamme kaksi urhoollista hoitotyön ritaria siirtyivät työskentelemään naispuoleisten potilaiden parista miestenosastolle, jossa alkuviikon kaavaa noudattaen toteutettiin suonensisäistä nestehoitoa sitä tarvitseville. Potilaat olivat päätyneet osastolle hoidettaviksi monenlaisista eri syistä, joista mainittakoon vaikkapa aplastinen anemia, kaposin sarkooma ja itsemurhayritys. Usean potilaan riesana oli Hiv/Aids, joka oli aiheuttanut potilaille erilaisia tulehdustiloja. Malawissa hiv/aids on vakava ongelma, mutta nykyisillä lääkkeillä voidaan potilaiden elämänlaatua parantaa merkittävästi. Tänä päivänä hiv/aids-diagnoosi ei enää ole kuolemantuomio, kunhan lääkehoito ja elämäntavat ovat oikeilla raiteillaan. Perjantaina sankarimme pääsivät seuraamaan hoitotoimenpidettä, jossa kaposin sarkoomasta kärsivältä henkilöltä katetroitiin ulos vatsaonteloon joutunutta sinne kuulumatonta nestettä. Kyseinen toimenpide helpotti potilaan oloa merkittävästi, kun hänen keuhkonsa saivat taas tilaa laajentua täyteen tilavuuteensa sisäänhengityksen yhteydessä. Mainittakoon vielä, että kaposin sarkooma littyy yleisesti hiv-infektioon ja aidsiin.

Viikko oli kaksikollemme erittäin opettavainen ja selväksi tuli se, että sairaalalla oli pulaa mm. verivalmisteista ja hetkittäin myös käytännön hoitotyössä tarvittavista välineistä. Muutama anemiasta kärsivä potilas teki hidasta kuolemaa, koska oikeanlaisten verivalmisteiden saatavuus Malawissa on välillä haastavaa. Viikon aikana päästiin toteuttamaan suonensisäistä nestehoitoa, zekkaamaan vitaalielintoimintoja ja harjoittelemaan mm. lääkkeen antoa lihakseen. Perushoitoa työskentely ei sisältänyt niin paljon kuin Suomessa, koska Malawissa potilaalla on yleensä vuoteensa vierellä oma henkilökohtainen holhooja (esim. omainen), joka auttaa potilasta jokapäiväisissä toiminnoissa ja havainnoi potilaan vointia. Potilaiden kohtaaminen vieraassa kulttuurissa ei tuottanut miehille ongelmia ja he kokivat tiimissä työskentelemisen kohtalaisen helpoksi.

Lauantai-aamuna miehet pakkasivat reppunsa ja lähtivät kohti Lilongwen Old Townia päästäkseen linja-autoasemalle. Vanhassa kaupungissa oli aikamoinen kuhina, joten miehet saivat olla tarkkana kamojensa suhteen. Valkoinen mies Malawissa saa osakseen sellaista huomiota, että esimerkiksi kuvaaminen julkisella paikalla ei ole aivan yksinkertaista. Riskinä on esimerkiksi se, että joku juoksee ohi ja nappaa kameran tai pyytää rahaa vastineeksi kuvaamisesta; eikä kuvaaminen ainakaan helpota asiaa, mikäli haluaa liikkua ihmisten seassa matalalla profiililla. Malawissa valkoinen suomalaismies saa huomiota aivan varmasti: ihan sama mihin pukeutuu tai käyttääkö kameraa vai ei. Malawi on yksi maailman köyhimpiä valtioita, joten rahantarvitsijoita riittää; tämän takia julkisilla paikoilla kulkeminen voi olla välillä työlästä ja jopa hieman rasittavaa.

Linja-auto vei Dr. Järvenpään ja Mr. Rantasen Saliman kautta Malawijärvelle, jossa miehet majoittuivat Sengha Bayssa sijaitsevaan Mufasa Backpacker Lodgeen. Matka perille kesti kolmisen tuntia ja linja-auto oli tupaten täynnä, joten hanurit puutuivat tunnottomiksi jo puolivälissä matkaa. Malawijärven rannalla zillattiin, uitiin ja tutustuttiin paikallisiin ihmisiin. Takaisin Lilongween miehet saapuivat sunnuntaina iltapäivällä ja Doktor kävi poistamassa vanhan kaupungin Main-marketin kirppareilta t-paitoja ja ihan perinteiset shortsit. Lisäksi miehet tapasivat sunnuntaina paikallisia ystäviänsä, mutta heidän nallinsa alkoivat olla illan lähestyessä jo aikalailla lopussa, koska Mufasa Backpacker Lodgessa ei käytännössä nukuttu ollenkaan. Tämä oli seurausta siitä, että korvatulpat unohtuivat asuntolaan ja Dj-tykitti musaa kohtalaisen lujalla Lodgen edessä aina pitkälle aamuun asti.

Sääkatsaus ja ensimmäiset työpäivät

Malawi on tähän aikaan vuodesta ilmastonsa puolesta melko mukava mesta; välillä ulkona porottaa aurinko ja välillä on pilvisempää, mutta lämpötila on päivisin arviolta jotakin 20–30 Celsius-astetta. Yöllä on hieman viileämpää, mutta asunnossa kannattaa silti nukkua ikkunat auki ja peitoksi riittää silloinkin ihan tavallinen lakana. Mikäli joku seuraavista – koirien ulvonta, sirkkojen siritys, hyeenoiden omituinen ääntely tai hyttysten ininä sinua häiritsee – voit halutessasi käyttää korvatulppia, joilla saavutetaan merkittävä hyöty myös kanssaihmisen tai seinänaapurin äännähdyksien vaimennuksessa. Maaliskuussa voi vettä sataa hetkittäin runsaastikin, mutta pahin sadekausi alkaa tässä vaiheessa vuotta olla jo pikkuhiljaa takanapäin. Vaikka taivas välillä vähän vettä pudottaisikin, niin maa on jatkuvasti niin kuiva, että se imee kosteuden itseensä Tena Ladyakin tehokkaammin. Malawissa on kaksi vuodenaikaa: kuivakausi ja sadekausi. Maaliskuu Malawissa muistuttaa pitkälti parhainta kesäkautta Suomessa, mutta yöllä on todella pimeää. Kerrottakoon vielä, että aurinko nousee aamulla puoli kuuden jälkeen ja se laskee illalla joskus ennen puolta seitsemää.

Maanantaina Doktor Järvenpää ja Mr. Rantanen työskentelivät Daeyangin sairaalassa ensimmäistä päivää. Pääkallopaikalle oli järjestetty kuljetus koululta ja matkaa sairaalalle Kamuzu College of Nursingin asuntolasta oli karkeasti arvioiden jotakuinkin 20 kilometriä. Tätä järjestettyä kuljetusta ei aamulla kuitenkaan missään näkynyt, joten miehet joutuivat aloittamaan päivänsä selvittämällä, että millä he kohteeseen oikein pääsevät. Pienen vaivannäön jälkeen he saivat puljattua koululta autokyydin, joka vei heidät turvallisesti perille Daeyangin sairaalaan.

Perille päästyään ei miehille ollut suoranainen yllätys, että kukaan ei ollut tietoinen heidän tulostaan. Heidät ohjattiin jonkun naispuoleisen, todennäköisesti jonkun johtavan sairaanhoitajan juttusille, joka suivaantui heti ensi kättelyssä siitä, että näillä herrasmiehillä oli kädet tyylikkäästi taskuissaan. Juhlat sen kuin paranivat, kun toisinaan hieman hajamielinen Doktor joutui ilmoittamaan tälle kyseiselle naishenkilölle unohtaneensa kaikki Nursing Councilin asiakirjat asunnollensa Kamuzu School of Nursingin hostelliin. Tämä monessa liemessä keitetty ninjasoturi ja kollegansa Mr. Rantanen saivat kuitenkin fiksattua tunnelman sille tolalleen, että tämä virkaintoinen nainen lähti opastamaan miehet sairaalan yhteydessä olevan koulun tiloissa työskentelevän dekaanin juttusille. Tämä Daeyangin oppilaitoksen dekaani otti heidät avosylin vastaan ja toivotti miehet sydämellisesti tervetulleiksi tähän hyväkuntoiseen Lilongwen syrjäseuduilla sijaitsevaan kristilliseen sairaalaan. Dekaani soitti muutaman puhelun Kamuzu College of Nursingiin ja tutkiskeli Mr. Rantasen dokumenttejä, jonka jälkeen palaset alkoivat pikkuhiljaa loksahtelemaan oikeille paikoillensa.

Miehet työskentelivät pari ensimmäistä päivää vuodeosastolla, jossa toteutetaan suonensisäistä lääkehoitoa naispuolisille potilaille. Osaston potilaat kärsivät mm. anemiasta, malariasta, sepsiksestä, pneumoniasta ja meningiitistä. Suomalaiskaksikko otettiin hyvin vastaan ja he pääsivät heti tositoimiin toteuttamaan potilaiden lääkehoitoa ja tekemään oikeastaan kaikkia niitä asioita, jotka kuuluivat osastolla työskentelevien sairaanhoitajien vastuualueisiin. He olivat mukana lääkärinkierroilla ja nuoret opiskelijat ohjasivat heitä erittäin mielellään, joten kaverukset eivät jääneet hetkeksikään oman onnensa nojaan. Ensimmäisinä päivinä kaikki sujui erinomaisesti ja nämä kenttätyön tunnolliset moniosaajat keräsivät taskuihinsa monenlaisia havaintoja osaston arjesta.

Vielä seuraavan keskiviikon ajan nämä Suomen Karelia-Ammattikorkeakoulun lähettämät nöyrät, mutta ansioituneet ja veistäkin terävämmät edustajat työskentelevät tässä samassa yksikössä, jonka jälkeen torstaina he siirtyvät miespotilaiden pariin samassa sairaalassa olevalle vastaavanlaiselle vuodeosastolle. Tarkemmin kuluneesta viikosta ja sen tapahtumista tullaan todennäköisesti raportoimaan viimeistään viikonloppuna, tai mahdollisuuksien mukaan jopa aikaisemmin.

Kirkossa käyminen ei ole synti

Sunnuntaisin malawilaisilla on tapana käydä kirkossa ja kristinusko on tärkeä osa monen malawilaisen elämää. Malawissa nuoret puhuvat avoimesti uskostaan ja monet selvästi nauttivat kirkossa käymisestä. Doktor Järvenpäätä ja Mr. Rantasta ei tänään kirkossa näkynyt, sillä he nukkuivat tietoisesti pommiin, koska olivat suunnitelleet muuta ohjelmaa ensimmäiselle sunnuntai-päivälleen Malawissa. Todennäköisesti sankarimme menevät kirkkoon vielä lähiviikkojen aikana, sillä heitä kiinnostaa nähdä, millainen on paikallinen kirkko ja sen jumalanpalvelus. Jo ennen ensimmäistä kirkkoreissuaan Doktor ja Mr. Rantanen ovat keränneet paljon tietoa paikallisilta ihmisiltä kristinuskoon liittyen ja useaan otteeseen on tullut ilmi, että malawilainen meininki ei ole niin konservatiivinen kirkon suhteen kuin mihin Suomessa on totuttu. Kirkoissa tanssitaan, lauletaan ja siellä saa pitää hauskaa. Ehkäpä suomalaisen evankelis-luterilaisen kirkon tulisi ottaa hieman mallia Afrikan kirkoista, joista Malawissa käsittääkseni suurin osa kuuluu roomalais-katolilaiseen kirkkoon. Näin voitaisiin taas saada nuoret kiinnostumaan kirkkoon menemisestä Suomessa, kun siellä käyminen olisi edes hieman rennompaa eikä niin kuolemanvakavaa, kuin se valitettavasti monen suomalaisnuoren mielestä nykyään on. Mutta rikkaushan se on, että on varaa mistä valita ja kyllä tänne maailmaan näitä kirkkoja mahtuu, kuten myös moskeijoita ja muinaisjumalia.

Sunnuntaina Doktor sai ensimmäisen kerran vatsaoireita juotuaan kokiksen väärässä paikassa. Täällä kuten monessa muussakin köyhemmässä valtiossa on tapana tehdä limppareita itse, pullottaa tavara ja iskeä koneella siihen vielä korkki kiinni, jonka jälkeen limu voidaan baarin tiskillä tyylikkäästi poksauttaa auki asiakkaan silmien edessä. ”Kannattaa katsoa tarkkaan mitä ostaa ja muistaa, että kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää”, valisti Doktor matkakumppaniaan Serla-rullan lähestyessä loppuaan.

Huomenna alkaa miekkosten ensimmäinen työpäivä Daeyangin sairaalassa ja johan he ovat odotelleetkin tositoimiin pääsemistä. Sairaala on korealaisten omistama yksityinen sairaala, jonka toiminnasta miehillä ei ole sen tarkempaa käsitystä. Todennäköisesti tiedossa on kuitenkin hieman pehmeämpi lähtö, mikäli verrataan alkuperäiseen suunnitelmaan. Tai sitten ei, mutta se selviää varmasti aamun sarastaessa.

Paikallinen taksi

Asiallista keskustelua ja rentoa lorvailua

Lauantaina suomalaiset sankarimme saivat tutustua malawilaisiin minibusseihin. Niiden toimintaperiaate on sellainen, että bussi (pakettiauto) lastataan aina niin täyteen sakkia kuin suinkin vain mahdollista, jonka jälkeen autolla ajetaan paikasta A paikkaan B. Matkan varrella jengiä tiputetaan kyydistä aina sen mukaan, ketä matkan varrella haluaa jäädä minnekin. Liikkuminen minibusseilla on erittäin halpaa, joka tarkoittaa käytännössä jotain 0.30e/matka. Jos ajattelee, että syöminen koulun omassa ruokalassa maksaa alle euron, niin miesten on mahdollista selvitä reissusta ilman suuria käyrien notkahduksia pakkasen puolelle, mikäli finanssipolitiikka ketään kiinnostaa. Tulotasot Malawissa ovat alhaiset ja siihen nähden moni asia maassa on kuitenkin kohtuuttoman kallista, kuten osa tavanomaisista päivittäistavarakauppojen myymistä tuotteista. Toisinaan ne maksavat yhtä paljon kuin Suomessa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Riippuu tietenkin hyvin paljon tuotteesta, laadusta ja paikasta mistä sen ostaa.

Lauantai-iltana Doktor ja Mr. Rantanen keskustelivat eli chättäilivät paikalliseen tapaan erään malawilaisen opiskelutoverinsa kanssa terveydenhuollosta ja siihen liittyvästä problematiikasta. Keskustelunaiheita olivat mm. AIDS/Hiv ja malaria Malawissa sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat Suomessa, jonka lisäksi ajatuksia vaihdettiin myös vuodeosastojen ongelmista pitkäaikaispotilaiden hoidossa Suomessa. Illan aikana suomalaiskaksikko seurasi myös hetken aikaa jalkapalloa televisiosta paikallisten miespuolisten opiskelijoiden kanssa, jonka lisäksi he ottivat rennosti ja latasivat akkujaan tulevaa työviikkoa varten.

Minkäänlaisesta kulttuurishokista nämä kaksi urhoollista ja työllensä omistautunutta sairaanhoitajaopiskelijaa eivät tunnu enää kärsivän. Päivittäiset rutiinit ovat jo alkaneet tulla heille tutuiksi; suihkusta tuleva kylmä vesi on suorastaan nautinnollista ja muutenkin äijillä tuntuisi olevan pallo hallussaan.

Toripäivä ohi

Dekaaneita, tiedekuntia ja puhdasta pyykkiä

Perjantaina aamulla joskus hieman ennen seitsemää Doktor heräsi puheluun, jossa häneltä tiedusteltiin kuulumisia. Doktor vastasi kohteliaasti tälle naispuoliselle soittajalle, että ”kiitos kysymästä; hyvää minulle kuuluu, mutta heräsin juuri”, jonka jälkeen soittaja ilmoitti olevansakin kiinnostunut lähinnä Doktorin huonetoverin Mr. Rantasen voinnista. Doktor vastasi siihen, että ”hyvää hänellekin kuuluu”, jonka jälkeen soittaja toivotti mukavat päivänjatkot ja sulki puhelimen. Siitä alkoi miesten perjantai; soittaja oli alakerrassa asuva pirtsakka pimu: Pachalo.

Miehet olivat sopineet yhdeksäksi tapaamisen koulun hallintorakennuksen tiloihin, jossa he tapasivat koulun johtavia henkilöitä. Näiden tapaamiensa henkilöiden tittelit olivat sen verran erikoisia, etteivät kaikkien roolit ja nimet ihan suoralta kädeltä auenneet (Dean of students ja Head of Medical Surgical Department jne.). Edellä mainitut arvonimet eivät ehkä kirjoitetussa muodossa vaikuta kovinkaan haastavilta, mutta aksentti ja peräjälkeiset täysin spontaanit tapaamiset sekä variaatiot artikulaatiossa tuntuivat taas hieman sekoittavan pakkaa. ”Ei ole välttämättä aina helppoa ymmärtää, mikä on kenenkin paikka ja tehtävä tässä koululla vallitsevassa hierarkiassa, mutta pikkuhiljaa kaikki kuitenkin selkenee”, pohdiskeli Doktor.

Päivän aikana miehet luulivat, että heidän kaikki suunnitelmansa laitetaan remonttiin. Heille kerrottiin, että he joutuisivat siirtymään eteläisemmässä Malawissa sijaitsevaan Blantyreen tekemään työharjoittelua ja myös mahdollisesti muuttamaan tämän seurauksena. Syynä näihin puheisiin oli se, että Kamuzu College of Nursingin oppilaat eivät tee tällä hetkellä tee kliinistä harjoittelua missään päin Kamuzun keskussairaalaa, joten Doktoria ja Mr. Rantasta ei haluttu sinne oman onnensa nojaan laskea.  Hetken aikaa vaikutti jo siltä, että koko homma menee täysin uusiksi, mutta onneksi koulun dekaani pisti asiat taas oikeille raiteilleen perjantain jo lähestyessä loppuaan. Asiat puhuttiin halki Pindanin toimistossa, jossa olivat paikalla asianosaiset, Pindani itse ja kolme muuta opettajaa. Maanantaina miehet aloittavat työskentelyn Daeyangin sairaalalla kahden viikon ajan, johon heille järjestettiin kyyditykset koululta sinne ja takaisin. Tätä jaksoa seuraa intensiiviviikko, johon osallistuu opettajia ja opiskelijoita Suomesta, Sambiasta ja Malawista, jonka jälkeen työharjoittelut kotisairaanhoidossa ja sisätautikirurgisella osastolla sekä lastenosastolla voidaan toivottavasti aloittaa.

Iltapäivällä Doktor ja Mr. Rantanen tutustuivat myös miespuoleiseen siivoojaan Bingaan, joka tarjoutui pesemään äijien likaiset pyykit pientä korvausta vastaan. Pyykit puhdistuivat silmänräpäyksessä ja ne olivat hetken kuluttua kuivumassa asuntomme edessä olevalla kaiteella. Palvelu oli sen verran hyvää, että Binga pääsee pesemään pyykkiä varmasti jatkossakin!

Sisäänajo jatkuu

Keskiviikkona sankarimme olivat heti heräämisensä jälkeen tuuliajolla ja he päätyivät päivän aikana moniin eri paikkoihin. Miehet huomasivat, että ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen on toisinaan melko haastavaa, sillä paikallinen tapa ääntää englantia on omalaatuinen ja lievästi sanottuna aksenttivoittoinen. Matkalaiset ovat kuitenkin huomanneet jo pientä edistymistä korvan harjaantumisessa ja pikkuhiljaa kanssaihmisiä on helpompi ymmärtää, jonka lisäksi myös heidän omat puhumisentaidot ovat hioutuneet. Kuten tähänkin asti asiat vain tapahtuivat spontaanisti ja matkalaiset menivät vähän milloin mihinkin annettujen ohjeiden mukaisesti. He tutustuivat päivän aikana muun muassa koululla työskentelevään kotisisareen, joka järjesti heille uudet puhelinliittymät, sillä edellisillä paikallisilla liittymillä heidän tekstiviestit eivät menneet perille Suomeen. Jälleen kerran Doktor ja Mr. Rantanen saivat koululta henkilökohtaisen autokyydin kaupungille, jossa selviteltiin ongelmia pankkikorttien kanssa, tehtiin ostoksia ja yritettiin hankkia nettitikkuja, jotka tosin maksamisen jälkeen olivatkin myymälästä loppu. He tutustuivat päivän aikana myös malawilaisiin opiskelijakollegoihinsa, joiden kanssa vietettiin aikaa ja rupateltiin niitä näitä. Koululla opiskelee joitakin satoja malawilaisia tulevia sairaanhoitajia, joista suurin osa asuu asuntolassa koulun ympäristössä; alue on vartioitu ja aidoitettu.

Päivän päättyessä tarinamme päähenkilöt viettivät iltaa pääasiallisesti omalla asunnollansa, johon saapui väkeä sisään paikalliseen tapaan melko spontaanisti ja oma-aloitteisesti ovien ollessa auki. Tutkimusmatkailijamme havaitsivat, että malawilaiset nuoret ovat todella avoimia ja ystävällisiä, heillä on hyvä musiikkimaku ja he ovat miellyttäviä vuorovaikutustilanteissa. Kommunikointi eri asuntojen välillä tapahtuu toisinaan huutamalla ja toisinaan laulamalla, joten puhelinyhteyttä alakerrassa asuvaan kaveriin ei välttämättä tarvita. Yöllä meno koulun alueella rauhoittuu ja hälyn tilalle saapuvat sirittävät sirkat, hyppivät hepokatit ja ulvovat kulkukoirat sekä monenlaiset muut eläimet.

Torstai-aamuna miehet heräsivät epämääräiseen puheluun, jonka soittajasta ei ollut täydellistä varmuutta. Puhelun päätyttyä he pohtivat, että mikä oli puhelun sisältö ja minne heidän oikein tulisi mennä, koska johonkin puhelun soittaja heidät pyysi välittömästi saapumaan. Hetken pähkäilyjen jälkeen Doktor oivalsi, että soittajan täytyi olla kotisisar, sillä kenellekään muulle Kamuzu College of Nursingin työntekijälle hän ei ollut vielä uuden liittymänsä numeroa antanut. Tämän oivalluksen seurauksena miehet marssivat heti aamusta kotisisaren toimistoon, josta he saivat lisää toimintaohjeita. Heille kerrottiin, että heidän tulee mennä tapaamaan sihteeriä hallintorakennuksen puolelle.

Hallintorakennukselle päästyään miehet törmäsivät käytävällä sihteeriin, joka ohjeisti heidät pihan parkkipaikalle autokyytiin, jonka oli määrä toimittaa heidät Lilongwen keskustan liepeille Nursing Counciliin, josta lopullinen päätös työlupia varten saataisiin. Tavattuaan Nursing Councilin yliasialliset virkailijat ja maksettuaan työlupansa sairaalassa toimimista varten sekä haettuaan puhelinkaupasta pari nettitikkua, palasivat miehet samalla autokyydillä takaisin koululle, jossa sihteeri ohjasi heidät koulun johtavan opettajan Mercy Pindanin juttusille. Hänen kanssaan miehet laativat suunnitelman työharjoittelujaksoa varten ja vihdoinkin nämä kaksi urhoollista sairaanhoitajaopiskelijaa saivat jotakin konkreettista tietoa siitä, että missä ja miten tulevaa työharjoittelujaksoa lähdetään suorittamaan! Rouva Pindani oli herrojen kanssa yhtä mieltä siitä, että tämä viikko tulee käyttää henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen sekä byrokratian pyörittämiseen, jonka jälkeen maanantaina voidaan aloittaa varsinaiset työt todennäköisesti sisätautikirurgisella osastolla tai kotisairaanhoidossa. Lisäksi Mercy lupasi järjestää miehille autokyydin perjantai-aamuksi, jotta he pääsisivät hankkimaan paremman lukon kaappinsa oveen jostakin päin kaupunkia.

Doktor Järvenpään ja Mr. Rantasen loppupäivä kului uusien nettitikkujen kanssa taistellessa, jotka toimivat paikalliseen tapaan vähän miten sattuu. Lukuisten yrityksien jälkeen sai Doktor vihdoin ja viimein lisättyä tämän postauksen videoineen, mutta se vaati häneltä rautaisia hermoja ja erittäin lujaa tahtotilaa:

Ensimmäiset päivät Malawissa

Maanantaina retkikuntamme saapui Malawiin joskus puolenpäivän jälkeen. Paikan päällä viisumien saaminen ei tuottanut ongelmia ja matkatavaratkin olivat saapuneet oikeaan osoitteeseen. Lentokentällä retkikunnalla oli vastassaan mies, jonka identiteetti jäi ainakin toistaiseksi vaille tarkempaa selvyyttä. Joka tapauksessa tämä hyväntuulinen kuljettaja vei matkalaiset heidän kohdepaikkaansa, eli koululle Kamuzu School of Nursingin liepeille. Siellä kaksi miespuoleista sairaanhoitajaopiskelijaa – Jeromy ja Peter – ottivat heidät ilomielin vastaan, jonka jälkeen kyseinen tervetulokomitea alkoi esitellä koulun ja asuntolan ympäristöä vasta saapuneelle suomalaiskaksikolle.

Huoneisto, joka matkalaisille osoitettiin oli nuhjuinen ja vaatimaton, mutta pienen puhdistus- ja raivausoperaation jälkeen se kelpasi näiden karskien länsimaalaisten käyttöön. Huoneistosta ajettiin tuholaiset pois permetriinin avulla, jota oli varattu matkaa varten reiluhko määrä juuri tällaiseen käyttöön. Lisäksi kyseisen ihmeaineen on väitetty pitävän malariaa kantavat hyttyset loitolla, joten myös Doktorin makuupussi sai aineesta huolellisen kyllästyksen. Moskiittoverkon virittäminen oli oma operaationsa, mutta Doktor sai tekeleestänsä hiljaista tunnustusta myös matkakumppaniltansa Mr. Rantaselta, joka uhmasi malariaa ensimmäisen yön ajan nukkumalla vailla minkäänlaista hyönteissuojaa. Toistaiseksi Rantanen vaikutti Doktorin silmään jotakuinkin terveeltä, mutta jatkuva havainnointi ensimmäisten päivien aikana oli silti tarpeen. Doktor olisi huomannut nopeasti, mikäli hänen uskollinen ystävänsä olisi alkanut kehittämään malarialle tyypillistä oireistoa, mutta toistaiseksi kollegansa vaikutti jotakuinkin terveeltä.

Esimmäisenä päivänä tulokkaat vietiin myös kaupungille syömään paikallisten sairaanhoitajaopiskelijoiden toimesta ja samalla äijille hankittiin myös uudet puhelinliittymät. Saman päivän iltana sai Doktor myös harjoitella koulun ruokalassa paikallisen maissipohjaisen ruoan, eli "nsiman" syömistä sormillansa ja innostuipa samalta lautaselta maistelemaan myös muutama paikallinen opiskelija näyttäessään, kuinka sormia tulee oikeaoppisesti käyttää. Doktor sai onnistuneesta suorituksesta suurta rispektiä, jonka jälkeen hän siirtyi Peterin tarjoaman pikakahvin jälkeen tyytyväisin mielin nukkumaan. Päivän aikana miehet maistelivat myös hanavettä, jonka juominen ei lukuisten selviytymisoppaiden mukaan ole kovin järkevää. Miehet kuitenkin tuumasivat, että ei ole järkevää sen juomatta jättäminenkään, sillä voihan olla, että käy ilmi ettei kyseisestä vedestä tulekaan kipeäksi. Mikäli hanavesi ei ole saastunutta, niin kolmen kuukauden aikana miehet säästävät pitkän pennin ja tonnitolkulla kwachoja sekä vähäisiä voimavarojaan, kun ei tarvitse olla kallista vettä koko ajan kaupasta kantamassa. Ainakin toistaiseksi reissaajat ovat välttäneet turistiripulin, mutta tilastotiede kertoo, että banjot raikavat vielä ennemmin tai myöhemmin, joten saa nähdä kuinka heidän lopulta käy. Ensimmäisenä iltana Doktor opetteli myös pesemään sormillansa astiat juoksevan veden alla ilman saippuaa ja huolellisen kuivauksen jälkeen olivat astiat ja muut ruokailuvälineet taas täysin syömäkelpoisia!

Toisena päivänä, eli tiistaina miekkoset laittoivat paperihommat pyörimään ja he tapasivat koululla sihteerin, joka auttoi työlupien vireillepanossa, jotta työt sairaalassa voitaisiin aloittaa. Kaikki sujui hyvin ja sihteeri järjesti miehille myös kyydityksen kaupunkiin, josta he kävivät hakemassa monenlaisia tarvikkeita omaan käyttöönsä. Koko päivä kului miesten osalta käytännön asioiden järjestelyssä ja monenlaisessa selvittelyssä. Päivän aikana miehille tuli varsin selväksi se, ettei malawilaisilla ole koskaan kiire minnekään, jonka lisäksi huomiota kiinnitettiin myös siihen, että jopa ihmisten kävelytyyli on rento ja toisinaan jopa vitkasteleva. Yleisesti ottaen toiminta vaikutti Doktorin silmään ihailtavan spontaanilta ja hänestä oli mukava huomata, että asiat rullasivat ilman suurta suunnittelua tai vailla samanlaista järjestelmällisyyttä kuin mihin esimerkiksi Suomessa ollaan yleisesti totuttu. Tiistai-päivän loppupuolella Doktor tuumasi tyytyväisenä, että jännästi kaikki asiat tuntuivat kerta toisensa jälkeen järjestyvän, vaikkakin hitaasti ja omalla painollaan. Malawissa ei turhia hötkyillä!

Hyttysverkko viritetty

Mäntyharju 52700

Lauantaina Doktor Järvenpää ja Mr. Rantanen matkustivat resiinalla Mäntyharjulle, jossa heidät otti vastaan Doktorin vanhempi veli. Ensi töikseen nälkäiset matkalaiset vaativat kuljetusta Etelä-Savon parhaaseen pizzapaikkaan: kebab-pizzeria Dadaan. Pyynnöt eivät menneet kuuroille korville ja pian olivat reissumiesten sekä vastaanottokomitean vatsat täynnä erittäin meheväää pizzaa ja tuhtia galzonea.

Doktorin vanhemman veljen järjestämä Mäntyharju-sightseeing kruunasi koko päivän ja se oli ehdottomasti juuri sitä, mitä pojat olivat Mäntyharjulta tulleet hakemaan: urbaanitarinoita radanvarren asukeista ja legendoja puiston sankareista. Kierroksen jälkeen jätkät chillasivat, saunoivat ja söivät lempeän hiilloksen hitaasti kypsentämää makkaraa. Illan laskeutuessa miekkoset tekivät viimeisiä lähtöön liittyviä valmisteluja ja jopa koulutehtäviä, jonka jälkeen he onnistuneen päivän päätteeksi kävivät hyvillä mielin nukkumaan.

Nähtäväksi jää, miten sunnuntai-iltana tähtäimessä oleva lentomatka saa alkunsa; pääsevätkö retkikuntamme vihdoin ilmassa kiitävän turbiinikurjen kyytiin ja mistä he itsensä lopulta löytävät?

Joensuun rautatieasemalta