Social Weekend

Tiistaista perjantaihin miehet jatkoivat työntekoa sisätautien osastolla tutun kaavan mukaisesti. He hoitivat viikon aikana mm. syöpäsairauksista kärsiviä potilaita, jonka lisäksi he tutustuivat myös palliatiivisen hoidon toteutukseen. Lisäksi he osallistuivat mm. kouristelevan potilaan hoitoon ja he saivat uutta tietoa diabeteksen hoitoon liittyvistä ongelmista Malawissa. Viikko pyörähti pitkälti edellisessä postauksessa mainittujen teemojen ympärillä, jonka lisäksi Doktor Järvenpää osallistui perjantaina myös vainajan laittoon, kun hänen työvuoronsa aikana menehtyi yksi osaston potilaista. Tämän johdosta hän oli läsnä omaisten surutyössä, jonka yhteydessä myös sairaalan ruumishuone tuli hänelle tutuksi.

Viikon aikana kävi ilmi, että potilaiden tila ei välttämättä ole kovin mutkikas, mutta keinot hoitaa heitä ovat usein rajalliset esimerkiksi hoitovälineiden, tutkimuskeinojen ja lääkkeiden niukkuuden vuoksi. Esimerkiksi potilaan katetroimisen yhteydessä oli työn ja tuskan takana saada osastolle steriilit käsineet, joten tällaisiin rutiinitoimenpiteisiin voi liittyä monesti kohonnut infektioriski; usein henkilökunnalla on ajantasaista tietoa siitä, kuinka potilaita tulisi hoitaa, mutta resurssit ovat niukat ja tämän takia hoidon laatu voi olla puutteellinen. Työviikon iloisiin tapahtumiin kuului esimerkiksi hetki, jolloin yleislääketieteen osastolle eksynyt psykiatrinen potilas tuli yllättäen hoitajien kansliaan ja muiskautti suudelman Mr. Rantasen poskelle.

Viikonloppuna Mr. Rantanen matkusti Dedzaan Doktorin jäädessä hengailemaan koululle paikallisten opiskelijoiden seurassa. Viikonloppuna Kamuzu College of Nursingin opiskelijat juhlivat ja pitivät hauskaa, sillä vuorossa oli kerran vuodessa koululla järjestettävä Social Weekend-niminen tapahtuma. Ihmiset tanssivat, joivat ja viettivät aikaa toistensa seurassa DJ:n soittaessa musiikkia läpi yön. Lauantaina paikalliset rap-, rnb- ja reggaeartistit valloittivat lavan, jonka lisäksi Doktor ”avioitui” päivän aikana paikallisen opiskelijatytön kanssa. Mock Wedding on jokavuotinen perinne ja tänä vuonna Doktor sai kunnian olla sulhasena näissä jäljitellyissä häissä. Leikkimielisyydestä huolimatta koko kaava vedettiin alusta loppuun oikeiden häiden tapaan ja kaikki osallistuivat juttuun vähintään yhtä tosissaan kuin oikeissa häissäkin. Väkeä oli paikalla paljon ja tunnelma oli niin aito, että Doktor oli hetkittäin jopa huolissaan, onko kyse sittenkään teeskentelystä, vai oliko tämä sittenkin totisinta totta?

Yleislääketiedettä

Tiistaina Joensuun eliittijoukot iskivät suoraan Kamuzu Central Hospitalin ylimpään kerrokseen. He löysivät sieltä yleislääketieteellisen osaston, jossa potilaiden hoidon tarve koostui pääpiirteittäin seuraavista teemoista: HIV/Aids, malaria, tuberkuloosi, pneumonia, meningiitti, epilepsia, munuaissairaudet ja erilaiset infektiot. Miehet aloittivat työskentelyn naistenosaston puolella, jossa potilaiden ikä oli noin 14–15:sta vuodesta ylöspäin hieman yli 70 ikävuoteen asti. Silmiinpistävää oli se, että osaston potilaat olivat verrattain nuoria ja oikeastaan vain yhtä osaston potilaista voitaisiin sanoa ikääntyneeksi. Potilaita yleislääketieteellisen naistenosaston puolella oli kaikkiaan viitisen kymmentä ja suurin osa heistä oli terveydentilaltaan huonossa kunnossa. Osaston varustetasossa oli Doktorin mielestä parantamisen varaa ja tavanomaisia hoitotarvikkeitakin oli tarjolla vain niukasti; tämän lisäksi lääkkeitä ei kerrotun mukaan ole aina tarpeeksi saatavilla.

Tällä viikolla Doktor Järvenpää ja Mr. Rantanen jatkavat siis gerontologisen hoitotyön harjoitteluaan, joten he yrittävät löytää osastolta mahdollisimman monta ikääntynyttä potilasta. Tehtävä vaikuttaa hieman haasteelliselta, mutta ei kuitenkaan mahdottomalta; pääsiväthän he osallistumaan jo yhden ikäihmisen hoitoon heti ensimmäisenä päivänä.

Viimeinen päivä lastenosastolla

Perjantaina ja sunnuntaina Doktor Järvenpään ja Mr. Rantasen työpäivät kuluivat pitkälti lastenosaston toimenpidehuoneessa. Siellä miehet treenasivat laskimoyhteyden avaamista ja viimeistään sunnuntaina kanyylit alkoivat löytää oikean paikkansa kovan harjoittelun tuloksena. Lisäksi he toteuttivat lapsipotilaiden suonensisäistä lääkehoitoa ja kokemusta karttui myös lääkkeenannosta lihakseen. Sunnuntaina oli miesten viimeinen työpäivä lastenosastolla ja he jakoivat tämän kunniaksi lapsille Suomesta tuomiaan leluja ja mitaleita hyvitykseksi siitä mielipahasta, jonka he aiheuttivat tökkimisillään. Hoitohenkilökunnan käyttöön miehet jättivät lähtiessään muutaman paketillisen vinyylikäsineitä, käsidesejä sekä muita tavanomaisia hoitotarvikkeita. Tämä kolmen viikon jakso lastenosastolla oli erittäin opettavainen ja varmaa on, että tästä ajasta on kummallakin paljon kotona kerrottavaa.

Doktorin flunssa- ja loislääkekuuri alkoi sunnuntai-iltana olla loppusuoralla ja jäljellä oli enää muutama Metronidazole-tabletti maanantai-aamuksi. Edellisessä postauksessa mainittujen Coldmel-nimisten tablettien vaikuttavaksi aineeksi paljastui chlorphenamine-niminen antihistamiini ja tämä tieto saatiin kalasteltua paikallisilta sairaanhoitajilta; kyseinen aine tunnetaan myös nimellä piriton. Lääkekuurien aikana Doktor koki väsymystä, huimausta ja epämääräisiä olotiloja sekä vatsaoireita, mutta työkyky hänellä säilyi kohtalaisen hyvänä näistä pienistä sivuoireista huolimatta. Lauantai-iltana kaverukset kävivät katsastamassa pari Lilongwen yökerhoa, jonka yhteydessä Doktor leikkautti tukkansa perinteiseen tapaan intialaisessa parturissa noin kolmen euron hintaan. Maanantaina sankarimme aikovat huilia pyhäpäivän kunniaksi, jonka yhteydessä he valmistautuvat tiistaina jatkuvaan gerontologisen hoitotyön harjoitteluun. Mikäli asiat rullaavat käsikirjoituksen mukaan, niin he löytävät itsensä silloin Kamuzu Central Hospitalin yleislääketieteelliseltä osastolta.

Lastenosaston toimenpidehuone

Pilleripusseja

Tiistai-aamuna Doktor ei ollut parhaimmassa iskussa, mutta hän lähti tästä huolimatta sairaalalle töihin. Erilaiset vatsaoireet, flunssainen olo ja lihassäryt vaivasivat miestä aamupäivän ajan, jonka seurauksena hän palasi lounastauon jälkeen asunnollensa lepäämään. Päivän edetessä hänen ruumiinlämpönsä alkoi kohota ja hänellä ilmeni myös viiltävää päänsärkyä. Nämä edellä mainitut yleisoireet ja kohonnut kuume saivat matkalaisemme epäilemään, että oireiden aiheuttaja voisi olla malaria. Tämän seurauksena Mr. Rantanen tarkasti kollegansa mahdollisen tartunnan varalta, mutta malariapikatestin tulos osoittautui kuitenkin negatiiviseksi. Doktor päätti seurata voinnin kehittymistä seuraavaan aamuun asti ja keskiviikkona hän marssi heti herättyään opiskelijaterveydenhuoltoon lievähkön vatsakivun ja toispuolisen päänsäryn saattelemana. Hän tapasi Dr. Livingstone Memorial Clinicin vastaanotolla sairaanhoitajan ja lääkärin, jonka jälkeen hänestä otettiin muutamia verikokeita. Laboratoriotuloksien valmistuttua Doktor tapasi lekurin uudestaan, mutta mitään akuuttia infektiota ei tutkimuksissa tullut ilmi. Tämä niukkapuheinen lääkäri määräsi Doktorille neljää eri lääkettä, joista Metronidazole ja Albendazole loisten ja matojen karkottamiseen sekä perinteinen tulehduskipulääke särkyyn ja lämpöilyyn. Neljäs lääke, jonka Doktor sai vastaanotolta matkaansa, oli jonkinlainen flunssalääke; näiden Coldmel-nimisten pillereiden funktio ei sankarillemme sen tarkemmin selvinnyt eikä edes Internet tarjonnut hänelle kyseisistä napeista minkäänlaista informaatiota. Lääkkeet pakattiin klinikalla Minigrip-pusseihin, joten pakkausseloste puuttui eikä vaikuttavan aineen nimeä ollut enää jälkikäteen mahdollista selvittää. "Ehkä joku paikallinen tietää, miten tämän kyseisen substanssin tulisi vaikuttaa, mutta eiköhän tuo selviä kokeilemallakin", pähkäili Doktor.

Klinikalta lähdettyään Doktor tuumasi, että tämä lääkärin määräämä lääkekuuri loiseläinten häätämiseksi saattaa olla paikallaan, sillä olihan hän reissun aikana nauttinut useita kertoja mm. seuraavia varoituslistalla olevia elintarvikkeita: punaista kanan- ja naudanlihaa, pesemättömiä/kuorimattomia hedelmiä, salaattia, salaatinkastikkeita, hanavettä, jääpaloja, majoneesia ja muita vastaavia herkkuja. Lisäksi – muutama viikko takaperin – bilhartsiaa pelkäämätön sankarimme nieli litratolkulla vettä Malawijärvellä uidessaan, koska hänen turpansa ei pysynyt kiinni edes sukeltamisen aikana. Paikalliseen tapaan Doktor on reissun aikana myös opetellut syömään sormillaan, joka ei välttämättä kaikissa tilanteissa vaihtelevan hygieniatason takia ole järkevää. Sormilla syöminen on kuitenkin siistiä; lisäksi sillä saa suurta kunnioitusta ja ihailua paikallisilta ihmisiltä. Malawissa voi törmätä tilanteeseen, jossa tuntematon henkilö pyytää syömään kanssaan samalta lautaselta esimerkiksi linja-autossa tai julkisella paikalla; on epäkohteliasta kieltäytyä ja kaiken lisäksi tästä yhteisestä ruokailuhetkestä syntyvä yhteenkuuluvuuden tunne on kokemisen arvoinen asia. Allekirjoittanut ei kuitenkaan suosittele edellä mainittuja asioita kenenkään testattaviksi, sillä terveysuhkat ovat todellisia ja joissakin tapauksissa jopa henkeä uhkaavia. Mainittakoon kuitenkin vielä, että Doktorin terveydentila verikokeiden valossa oli erinomainen ja lääkekuuri loistartunnan varalta aloitettiin varmuuden vuoksi. Jatkossa hän aikoo kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota ruokailutottumuksiinsa ja lotrata käsidesiä näppeihinsä entistäkin useammin.

Illan saapuessa tarinamme päähenkilö koki vointinsa jo melko hyväksi eikä kuumekaan kiusannut häntä koko päivän aikana. Hän päätti, että palaa takaisin keskussairaalalle torstai-aamuna, mikäli yö sujuu ongelmitta ja olo aamulla on moitteeton. Perjantaina olisi tiedossa pyhäpäivä, mutta alustavan suunnitelman mukaan ahkerat opiskelijamme aikovat suunnistaa sairaalalle silloinkin. Tämä suunnitelma aiheutti suurta hämmennystä paikallisten opiskelijoiden keskuudessa, sillä heidän oli lähes mahdotonta käsittää, miksi joku menisi vapaaehtoisesti pyhänä töihin.

Matka Liwonden kansallispuistoon

Torstaina sankarimme siirtyivät työskentelemään lasten teho-osastolle, jossa potilaat tarvitsivat jatkuvaa seurantaa ja aktiivista hoitoa. Doktor Järvenpää tarkkaili päivän aikana yksikön potilaiden vitaalielintoimintoja, jonka lisäksi hän pääsi muun muassa ventiloimaan lapsipotilaita. Ventiloiminen tarkoittaa sitä, että potilaan keuhkoja ”tuuletetaan” keinotekoisesti siihen tarkoitetulla välineistöllä, kun potilaan kyky hengittää itsenäisesti on alentunut tai kokonaan poissa. Doktor toteutti myös potilaiden lääke- ja nestehoitoa osastolla työskentelevien sairaanhoitajien ohjaamana, jonka lisäksi hän keräsi näytteitä potilaiden kapillaariverestä; käytännössä tämä tarkoittaa verinäytteiden ottamista niistä suonista, jotka yhdistävät valtimot ja laskimot toisiinsa. Perjantaina miekkoset jatkoivat työskentelyä lasten teholla lounastaukoon asti, jonka jälkeen he löivät hanskat naulaan ja suunnistivat kohti vanhan kaupungin linja-autoasemaa. Perille päästyään he hyppäsivät minibussiin, jolla he matkustivat Liwondessa sijaitsevaan kansallispuistoon viikonlopun viettoon.

Matka Liwondeen kesti neljästä viiteen tuntiin ja miehet saapuivat majapaikkaansa Liwonde Safari Camppiin joskus yhdeksän tienoilla, jolloin oli jo aivan pimeää. Perjantai-iltana Doktor ja Mr. Rantanen rentoutuivat pienessä safaribaarissa ja he kuuntelivat virtahepojen möyryämisestä syntyviä ääniä ennen nukkumaanmenoa. Paikan päällä oli puinen dekki Safari Campin laitamilla, josta kaverukset onnistuivat näkemään yhden virtahevon taskulampun valossa kuun paistaessa komeasti taivaalla.

Lauantaina miehet nousivat kuudelta ylös ja nauttivat aamupalan, jonka jälkeen he lähtivät safariauton kyydissä tutustumaan kansallispuiston eläin- ja kasvikuntaan. He näkivät mm. elefantteja, pahkasikoja, antilooppeja ja paviaaneja sekä joitakin hyönteisiä ja kauniita maisemia. Sää oli hieman sateinen ja sumuinen, mutta tästäkin huolimatta Doktor ja Mr. Rantanen tekivät parhaansa saadakseen paljon valokuvia muistoksi ainutlaatuisesta matkasta. Liwonden kansallispuisto on turismin suhteen vielä kohtalaisen koskematon paikka ja reissun aikana ei juuri törmätty muihin seikkailijoihin, joten matkan aikana oli mahdollista nauttia aidosta luonnonrauhasta. Iltapäivän puolella miehet tekivät vielä venematkan joelle, jonka jälkeen he rentoutuivat Safari Campissa rauhallisen jutustelun ja illallisen merkeissä.

Sunnuntaina miehet palasivat takaisin Lilongween neljällä eri bussilla, joista kolme oli minibusseja ja yksi perinteisempi linja-auto. Heidän tarkoituksenaan oli matkustaa yhdellä kulkuneuvolla tämä noin kahdensadan kilometrin mittainen väli, mutta tiedossa oli kaikennäköistä kikkailua kyytien pettäessä kerta toisensa jälkeen. Koko matka kesti säätöinensä ainakin seitsemän, jos ei jopa kahdeksan tuntia. Doktor vilustui ja sai perinteisen flunssan paluumatkalla johtuen todennäköisesti siitä, että autoissa kävi melkoinen viima niiden tykittäessä luukut auki koko ajomatkan ajan; flunssa on tartuntatauti, mutta kylmettyminen edesauttaa tartunnan saamista tilapäisen vastustuskyvyn heikkenemisen myötä. Sunnuntaina uni maistui ajallisesti pitkän automatkan jälkeen ja maanantaina kaverukset palasivat takaisin sorvin ääreen Kamuzu Central Hospitalin lastenosastolle. Kuluvan viikon jälkeen miesten on tarkoitus jatkaa gerontologisen hoitotyön harjoittelua Kamuzun keskussairaalassa, mutta nähtäväksi jää, missä ja miten.

Vesileikkejä

Oli keskiviikko-aamu, kun Doktor heräsi vuoteestaan. Hän heitti pyyhkeen lanteilleen, avasi asuntonsa oven ja suuntasi ulos mennäkseen kylmään suihkuun asuntolan yhteisiin pesutiloihin. Hänen harmikseen vettä ei hanasta tullut, mutta Doktor ei tästä vielä lannistunut; itse asiassa hän koki helpotuksen tunteen, koska vältti tämän rutiininomaisen ja vilpoisen, kosteahkon aamutoimen. Hän kipitti ripeästi takaisin asunnolleen, jossa aamuaskareitansa suoritti myös hänen uskollinen ja luotettava kollegansa: Mr. Rantanen. Yhdessä ja yksissä tuumin he söivät aamupalaksi kylmään veteen valmistettua pikakaurapuuroa, koska heidän termospullonsa oli jäänyt vaille kuumaa vettä edellisillan jäljiltä. Tämä oli seurausta siitä, että koulun ainoa piste, josta tätä lähes kiehuvaa vettä sai, oli poissa pelistä vesiboilerin rikkoontumisen myötä. Kylmää vettä nämä pohjoisen karskit ja kovaonniset kasvatit saivat onnekseen oman asuntonsa hanasta, mutta tätäkin ylellisyyttä vain onnettomalla paineella. Kofeiiniaddikti Järvenpää kiskaisi naamariinsa myös kupillisen kylmää pikakahvia ja tätä toimitusta seurasi vierestä tyytyväisenä keksejään mutusteleva Mr. Rantanen.  Henkilökohtaiset vedenkeittimet ovat asuntolassa kiellettyjä ja rangaistukset kiinnijäämisen kohdatessa ovat kovia. Doktorin ja Mr. Rantasen naapurissa tiedetään valmistettavan kiehuvaa vettä, mutta toiminta on erittäin salaista ja saatavuus heikkoa varsinkin pula-aikana, jolloin kuuman veden kysyntä kasvaa.

Samaisena päivänä oli myös muutamasta alakerran asunnosta sähköt poikki, joten eräs Doktorin ja Mr. Rantasen malawilaisista opiskelijaystävistä joutui lainaamaan herrojen pistorasiaa, saadakseen puhelimensa akun täyteen latinkiin. Myös nettitikkujen toimivuus vuorokauden aikana oli lievästi sanottuna kyseenalaista ja vedentoimitusongelmista kärsivä asuntolan toiletti tuotti hienostuneen pikanttia urean tuoksua asiakkaidensa iloksi. Työpäivänsä päätteeksi miekkoset yrittivät päästä vanhaan kaupunkiin ostoksille, mutta pyykkärin viivästyminen ja taksin pitkähkö ”kymmenen minuutin” odotusaika aiheutti sen, ettei liikenteeseen ollut enää järkeä lähteä, sillä kaupat kohdepaikassa olivat kuljettajan saavuttua jo lyöneet ovensa säppiin. Illalla langaton Internet-yhteys toimi ainakin hetkellisesti koulun kirjaston lipeillä ja tämä oli suoranainen ihme, sillä kyseistä yhteyttä ei viikkoon tai pariin ollut kyetty muodostamaan; nämä olivat selkeitä juhlahetkiä Doktor Järvenpään ja Mr. Rantasen elämässä.

Meininki Malawissa ei aina ole näin epämääräistä kuin edellä kuvatussa tekstissä, mutta joskus kohdalle voi sattua päiviä, ettei juuri mikään tunnu toimivan. Työpäivä lastenosaston toimenpidehuoneessa meni kuitenkin herrojen osalta nappiin ja nämä tulevat hoitotyön ammattilaiset saivat päivän aikana harjaannuttaa monipuolisesti erilaisia kädentaitoja. Loppukaneettina sanottakoon, että luovuus ja psyykeen joustava rakenne ovat ominaisuuksia, jotka auttavat pohjoismaalaista selviytymään malawilaisessa arjessa.

Sadetta ja lapsellista meininkiä

Viikonloppuna pojat päättivät mennä katsastamaan Kamuzu Central Hospitaliin, minkälaista on elämä sunnuntaisin lastenosaston ensiapuyksikössä. Päivä sairaalassa oli normaalia rauhallisempi, mutta kerrotun mukaan viikonloput ovat yleisesti ottaen todella kiireisiä. Maanantaina lastenosaston ensiavussa olikin sitten jo aikamoinen härdelli, kun paikan päälle tuotiin useita elvytettäviä potilaita yhtä aikaa. Saman päivän aamuna Doktor Järvenpää ja Mr. Rantanen tutustuivat myös lastenosaston B-puoleen, joka oli ehkä liiankin rauhallinen oppimisen kannalta verrattuna esimerkiksi Red Zoneen, jossa miehet viime viikolla aloittivat hommansa. Red Zone on yksikkö, johon lapsipotilaat yleensä siirtyvät ensiavusta, kun heidän tilansa hieman stabiloituu; B-puolelle taas siirtyvät suhteellisen hyvässä kunnossa olevat potilaat, joista suurin osa pääsee koteihinsa toipumaan. Hoitajapula varsinkin lastenosaston ensiapuyksikössä on melkoinen ja yksikössä työskentelevät hoitajat ovat jatkuvan kovan kuormituksen alla; he joutuvat tekemään pitkiä työvuoroja ja toisinaan melko vähäisillä unilla.

Sunnuntaina satoi vettä niin rankasti, että Doktor joutui pakon sanelemana pukemaan päällensä sadetakin. Taivaalla salamoi, mutta ukkonen oli sen verran kaukana, ettei jyrinää juuri sairaalan tai koulun ympäristöön kantautunut. Tuuli oli myös melkoinen ja voitaisiin varmaan puhua jonkin asteisesta myrskystä. Maa muuttui paikoitellen pehmeäksi mutavelliksi ja hiekka huuhtoutui alas rinteitä jättäen jälkeensä isoja kivenmurikoita. Mutavellissä käveleminen toi Doktorin mieleen Suomen parhaimmat loskakelit, jonka seurauksena hän oli melkein herkistyä kyyneliin. Tällä kertaa sade jatkui verrattain kauan; vielä maanantainakin sai olla varovainen, etteivät kengät irronneet jaloista ja jäänyt kiinni tähän ruskeaan kurapuuroon. Sateen seurauksena sää viileni sen verran, että tiistaina aamuyöstä Doktor kaivoi esiin makuupussinsa ja änkeytyi sen sisälle nukkumaan.

Tiistaina Doktorin ja Rantasen hommat jatkuivat lastenosaston ensiapuyksikössä, jonka lisäksi he kurkistivat iltapäivän puolella myös lastenosaston toimenpidehuoneeseen. Tuossa samaisessa huoneessa miekkosten on tarkoitus jatkaa keskiviikkona harjoittelua, joten tiedossa on taas hieman erilainen päivä verrattuna aikaisempaan.

Kamuzu Central Hospital

Miesten viikko pyörähti käyntiin Kamuzu Central Hospitalin pediatrisella osastolla. Lapsipotilaita osastolla oli lievästi sanottuna paljon, eikä vastaavaa kuhinaa varmasti löydy mistään Suomen sairaaloista. Yhdessä pienessä potilasvuoteessa saattoi olla jopa kolme lasta ja toisinaan lapsia voi vuoteissa olla enemmänkin. Hetkittäin potilaita joudutaan sijoittamaan myös lattialle, koska kaikille ei välttämättä löydy petipaikkaa. Vaikka alkuun osaston meininki vaikutti Doktorin silmään melkoisen sekavalta ja epäjohdonmukaiselta, niin hänen oli pakko ihailla sitä, kuinka tottunein ottein hoitajat pystyivät osastolla tehtävänsä suorittamaan. Kyseisessä yksikössä vaaditaan rautaisia hermoja ja kykyä keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa; ensisijaista hoidon kannalta on se, että kaikki potilaat saavat tarvitsemansa lääkkeet. Malaria on keskeinen vitsaus paikallisten lasten keskuudessa, mutta toki diagnoosit vaihtelevat moisessa väkimäärässä laidasta laitaan. Samaan vitsaukseen törmättiin myös sairaalan ovien ulkopuolella, kun Mr. Rantanen sai oman malaria-diagnoosinsa maanantaina illalla City Center Clinicin vastaanotolla. Onneksi äijät tajusivat hakeutua nopeasti klinikalle siinä vaiheessa, kun Rantasen kuume lähti jyrkkään nousuun. Tälle oksentelevalle ja heikkohappiselle mieshenkilölle määrättiin kolmen päivän hevoskuuri malarialääkkeitä, jotka nautittuaan hän oli jo torstaina työkuntoinen. Myös Doktor vietti tiistaina sapattipäivän, sillä hän katsoi parhaaksi jäädä asunnolle tarkkailemaan ystävänsä vitaalielintoimintoja ja mahdollisia muutoksia miehen voinnissa. Tässä vaiheessa reissua malariapotilaan hoito oli tullut Doktorille jo tutuksi, joten Mr. Rantanen oli hyvissä käsissä taudin jokaisessa vaiheessa.

Keskiviikkona toverukset kokivat myös koko reissun tähän asti rankimman vesisateen, joka kesti useita tunteja. Kuitenkin jo seuraavana päivänä torstaina oli maa jälleen rutikuiva ja vettä näkyi lähinnä miesten ohimoilla äijien raataessa tulikuumassa sairaalassa. Viikon aikana miehet oppivat ainakin sen, että edes malarianestolääkitys ja moskiittoverkon käyttäminen eivät tarjoa 100 %:sta suojaa tätä loistartuntaa vastaan; ainoa varma tapa välttää tämä trooppinen sairaus on se, että pysyttelee poissa niistä maista joissa kyseistä tautia esiintyy. Vinkkinä mainittakoon, että malariavapaita matkakohteita ovat mm. Viron Tallinna sekä tuttu ja turvallinen Ruotsin Tukholma; laivan kannella eivät muutenkaan hyttyset kiusaa.